torstai 28. marraskuuta 2019

28.11.2019 The village of elfies

28.11.2019 The village of elfies

Viimeinen kerhokerta ennen joulua oli touhukas kaksoistunti. Oppilaat toivat kotoa kierrätysmateriaaleja ja suunnittelivat tonttukylään hahmoja ja koristeita. Erityisen mieluista tekemistä olivat wc-paperirullista tehdyt joulukukat ja metallinpakotustyönä tehdyt joulukoristeet, joissa tuikkukupit saivat uuden elämän. Jopa vanha housuhengari muuntui kelkan jalaksiksi. Katsoimme myös Twinspacesta EWWR-videon sekä Katalonian koululaisten vinkkejä joulun viettoon ilman turhaa kuluttamista.

Marin ja Raija kanssa touhuilivat kaikki kerholaiset.








perjantai 22. marraskuuta 2019

Euroopan jätteenvähentämisviikko 21.11

Tänä torstai-iltapäivänä paikalla oli 12 STEAM-agenttia ja Pentti ja Vuokko.
Alkuun katselimme Steam-projektin esittelyvideon ja Goldbergin kone-videon. 


Jaoimme koteihin lupakyselyt, että voimme julkaista kerhoissa ottamiamme kuvia esimerkiksi täällä blogissa. 
Tällä kerhokerralla tehtiin monenlaista: Osa teki valmiiksi ja videoi aiemmilla kerroilla suunniteltuja uutisia marraskuun tavoitteista 4, 7 ja  11. Muut opettelivat taittelemaan laatikoita jämäpapereista ja vanhoista joululahjapapereista. 
Osa teki sanomalehdistä joulupapereita marmorikuulilla maalaamalla. Niistä voisi taitella seuraavalla kerralla rasioita tai niitä voi sellaisenaan käyttää lahjapapereina. 
Onko sinulla ideoita, miten kierrätysmateriaalia voisi käyttää joulukoristeisiin? 



Huomio! Seuraava kerta on viimeinen kerhokerta ennen joulua. Silloin mietimme zero-waste-joulua ja kerho kestää klo 16.45:een saakka. Jatkamme taas joulun jälkeen torstaisin!

torstai 14. marraskuuta 2019

Uutisstudiossa 14.11.2019

STEAM -agentit SDG news


Kolmannella kerhokerralla viimeistelimme uutisten käsikirjoitukset ja pääsimme kuvausstudioon. Steam -agentit olivat ottaneet selvää, mitä tarkoittaa hyvä koulutus ja heillä oli hyviä ajatuksia tulevaisuuden energian käytöstä.


Uutiskuvaukset jatkuvat mahdollisesti ensi viikolla ja editointi valmistuu asiantuntijoiden johdolla.



Sovimme, että seuraavilla kerroilla aloitamme joulukoristeiden suunnittelua kierrätysmateriaaleista. Tuothan kotoasi sopivia materiaaleja.


Terveisin Mari ja Pentti sekä kaikki kerholaiset. 

tiistai 12. marraskuuta 2019

Uutisia! 7.11.

Toisella kerhokerralla paikalla olivat kaikki STEAM-agentit sekä tietenkin ohjaajina Pentti ja Vuokko.

Aloitimme malttamisleikillä, eli muistelimme, mitä kaikkia tavoitteita Agenda-2030:ssä on, ja yritimme luetella niitä istumaan asettuen niin, ettei kukaan puhu yhtäaikaa. Pääsimme parhaimmillaan 14 tavoitetta läpi, ja ihmeen hyvin muistimme, mitä kaikkia niitä tavoitteita oikein olikaan.

Yritimme myös ottaa videopuhelu-yhteyttä Mariin ja Raijaan Italiaan, missä he ovat aloittamassa Erasmus+-projektiamme yhdessä muiden kumppanimaiden opettajien kanssa. Saimme onneksi edes äänipuhelun. Oli mukava kuulla heidän koodausharjoituksistaan ja muista terveisistään. !

Sen jälkeen aloimme Pentin opastamana suunnitella tavoitteiden 4, 7 ja 11 pohjalta uutisia. etsimme tietoa netistä, mutta yritimme myös itse keksiä uutisaiheita.


Haastattelimme toisiamme ja hahmottelimme uutisten käsikirjoituksia vihkoihimme seuraavan viikon kuvauksia varten. Kerhotunti sujui aivan uskomattoman nopeasti. 

Teimme lopuksi vielä alkukartoituskyselyn opeushallitukselle. 

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

STEAM-AGENTIT ALOITTIVAT

Mitä Steam-agenttius tarkoittaa? Mitä teemme kerhoissa? Miten parannamme maailmaa? Tämmöiset asiat meitä askarruttivat ja näistä juttelimme ensimmäisessä agenttikerhossa-torstaina 31.10.Paikalla oli 12 innokasta agenttia ja opettajat Raija, Mari ja Vuokko.
                              
STEAM-projektin kalenteri tälle lukuvuodelle.

Erasmus+ -STEAM-projektiin osallistuvat maat

Seuraavat kerhot ovat kaikkina marraskuun torstai-iltapäivinä. 28.11. pidämme  pidennetyn kerhon ja pohdimme ilmastoystävällistä, kestävän kulutuksen joulua. 

    Joulukuussa ei ole kerhoja, koska on 5.12 on itsenäisyyspäivän aatto ja 11.12 on joulujuhla. 18.12 on muuten lyhyempi koulupäivä. Eli meillä on  6 kerhokertaa ennen joulua. Jatkamme heti tammikuussa. Marraskuun agendana meillä ovat tavoitteet 4,7, ja 11. 
    7.11 teemme näistä tavoitteista uutisjuttuja!


    ALKUKARTOITUSKYSELY

    Mene osoitteeseen : https://urly.fi/1lCX

    ja vastaa huolella annettuihin kysymyksiin.!


    Ensimmäisellä kerralla kerholaisten vihkoista löytyi seuraavanlaisia toiveita: 


    • ( Joulu-) askartelua 7 (jätemateriaaleista)
    • koodausta 6
    • leipomista, pipareiden tekoa, (OFC) 6
    • lelupäivä  ja leikkejä (solussa, esim. peiliä) 5
    • lautapelejä 5
    • tehdään lyhyitä (luonto) elokuvia ja animaatioita 4 (esitetään koko koululle)
    • pulmien ja salakirjoitusten  ratkomista 3
    • Gutsy Go-videot 3
    • tiedekokeita 3
    • tehdään (luontoon liittyviä) tauluja 3
    • Ulkoleikkejä 2
    • kokkausta (Kanatacosalaattia) (kasvisruokaa) 2
    • Nyyttikestit 2
    • luontoelokuvia
    • pikkujoulut
    • juhlat
    • disco
    • elokuvapäivä tai -ilta
    • herkkupäivä
    • käsityötä
    • käydään luonnontieteellisessä museossa
    • käydään puistossa
    • tekisimme pieniä lahjoja ja antaisimme niitä tuntemattomille
    • Haastatellaan opettajia ja muita aikuisia siitä, mitä mieltä he ovat AGENDA 2030:sta
    • Ryhmätöitä, ajatuskarttoja, tutkimuksia
    • oppia uusia tapoja pelastaa maailmaa!
    • Lähdetään Pariisiin!
    • Tavaranvaihtopäivä
    • Ilmastohaasteita (esim. käy 1 minuutti suihkussa)